Wienin filharmonikkojen uudenvuoden konsertti

Suuri musiikkiyhdistyssali, jossa uudenvuodenkonsertti järjestetään

Wienin filharmonikkojen uudenvuoden konsertti (saks. Neujahrskonzert der Wiener Philharmoniker) on joka vuosi uudenvuodenpäivänä 1. tammikuuta järjestettävä klassisen musiikin konsertti, joka pidetään Wienin musiikkiystävien seuran konserttitalon Suuressa musiikkiyhdistyssalissa Wienissä Itävallassa. Konsertissa Wienin filharmonikot esittää itävaltalaisen Straussin säveltäjäsuvun musiikkia, mutta myös muiden itävaltalaissäveltäjien teoksia. Uudenvuoden konsertti on järjestetty vuodesta 1941, ja Itävallan yleisradioyhtiö ORF on televisioinut sen 1950-luvulta alkaen. Televisiointia seurasi esimerkiksi vuonna 2012 ympäri maailman 72 maassa arvion mukaan 50 miljoonaa ihmistä.[1] Suomessa konsertin esittää Yleisradio.

Kapellimestarit

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Wienin filharmonikoilla ei ole pysyvää kapellimestaria, joten konsertin johtajina ovat aina toimineet vierailevat kapellimestarit. Ensimmäisen konsertin, kylläkin uudenvuoden aattona 31. joulukuuta 1939 johti itävaltalainen kapellimestari Clemens Krauss. Vuoden ja vuorokauden kuluttua 1. tammikuuta 1941 hän johti myös ensimmäistä varsinaista uudenvuoden konserttia ja toimi konserttien kapellimestarina vuoteen 1954, lukuun ottamatta kahden vuoden taukoa, jolloin hän oli liittoutuneiden asettaman tutkinnan kestäneessä kiellossa (ilmeni kuitenkin, että hän auttoi juutalaisia pakenemaan natsien käsistä).

Kraussin jälkeen filharmonikkojen konserttimestari Willi Boskovsky johti konsertteja neljännesvuosisadan ajan, uudestavuodesta 1955 uuteenvuoteen 1979. Häntä seurasi Wienin valtionoopperan ylikapellimestari Lorin Maazel uuteenvuoteen 1986 asti. Vuodesta 1987 konsertin kapellimestari on vaihtunut joka vuosi, ja tehtävässä ovat vierailleet lukuisat maailman huippukapellimestarit.

Lähteet

  1. Vienna's New Year's concert to broadcast to 72 countries
  2. "Zubin Mehta dirigiert Neujahrskonzert 2015", Der Standard 31.12.2013 (saksaksi)
  3. "Barenboim dirigiert Neujahrskonzert 2014", Der Standard (saksaksi)
  4. New Year's Concert 2011 with Franz Welser-Möst Vienna Philharmonic. Arkistoitu 21.11.2010.
  5. "Franz Welser-Möst dirigiert Neujahrskonzert 2013", Der Standard, 31.12.2011.  (saksaksi)
  6. Franz Welser-Möst leitet Neujahrskonzert 2023 2022-1-1. ORF. Viitattu 2022-1-3. de
  7. Dudamel leitet Neujahrskonzert 2017 Wien, ORF (saksaksi)

Aiheesta muualla

  • Wiener Philharmoniker: Das Neujahrskonzert | The New Year's Concert | ニューイヤーコンサート (saksaksi) (englanniksi) (japaniksi)
  • Gesellschaft der Musikfreunde in Wien: Großer Musikvereinssaal | 楽友協会大ホール (saksaksi) (englanniksi) (japaniksi)