Satyajit Ray
| Satyajit Ray | |
|---|---|
 Satyajit Ray vuonna 1981. | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. toukokuuta 1921 Kalkutta, Brittiläinen Intia |
| Kuollut | 23. huhtikuuta 1992 (70 vuotta) Kalkutta, Länsi-Bengali, Intia |
| Puoliso | Bijoya Ray (vih. 1949; k. 1992) |
| Lapset | Sandip Ray |
| Ohjaaja | |
| Aktiivisena | 1950–1992 |
| Aiheesta muualla | |
| www.satyajitray.org | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| [ Muokkaa Wikidatassa ]  | |
| Infobox OK | |
Satyajit Ray (bengaliksi সত্যজিৎ রায [ˈʃɔtːodʒit ˈrai̯], 2. toukokuuta 1921 Kalkutta[1] – 23. huhtikuuta 1992 Kalkutta)[2] oli intialainen elokuvaohjaaja, jota pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä auteur-elokuvaohjaajista. Hänen elokuvansa ovat bengalinkielisiä.
Elämä ja ura
Rayn isä Sukhumar Ray oli tunnettu bengalilainen kirjailija ja kirjapainon omistaja. Hän jäi isättömäksi jo viisivuotiaana. Äiti halusi pojastaan taiteilijan ja kustansi tämän alan koulutukseen. Opinnot jäivät kuitenkin kesken, ja Ray hakeutui vuonna 1943 työhön brittien omistamaan D. J. Keymer -mainostoimistoon.[1]
Vuonna 1950 Ray tapasi Jean Renoirin, kun tämä filmasi Intiassa, ja tutustui Vittorio de Sican klassikkoon Polkupyörävaras. Nämä vaikuttivat hänen tyyliinsä suuresti.[3] Rayn humanismia innoitti Rabindranath Tagore.[4]
Rayn elokuvadebyytti Tien laulu (Pather Panchali, 1955) voitti yksitoista kansainvälistä palkintoa. Se palkittiin muun muassa Cannesin elokuvajuhlilla. Elokuvalla oli suuri merkitys bengalilaiselle ja intialaiselle elokuvalle. Se muodosti ensimmäisen osan ohjaajan tuotannon keskeisestä Apu-trilogiasta, jonka kaksi muuta elokuvaa olivat Voittamaton (Aparajito, 1956) ja Apun maailma (Apur Sansar, 1959). Trilogia sai runsaasti mainetta ulkomailla. Filmeissä on selvästi tyylillisiä vaikutteita italialaisesta neorealismista.[1]
Rayn myöhemmät elokuvat ovat entistä runollisempia. Tunnetuimpia niistä ovat Musiikkihuone (Jalsaghar, 1958), Yksinäinen nainen (Charulata, 1964) ja Goobyn ja Bagdan seikkailut (Goopy Gyne, Bagha Byne, 1968). Vuodesta 1961 alkaen Ray sävelsi elokuviensa musiikin. Häntä pidetään Intian tunnetuimpana elokuvaohjaajana.[1]
Ray vastaanotti monia tärkeitä elokuva-alan palkintoja urallaan. Vuonna 1992, jo maatessaan sairaalavuoteella, hän sai Oscar-palkinnon elämäntyöstään.[3][5]
Valikoitu filmografia
- Tien laulu (Pather Panchali, 1955)
- Voittamaton (Aparajito, 1956)
- Apun maailma (Apur Sansar, 1959)
- Jumalatar (Devi, 1960)
- Yksinäinen nainen (Charulata, 1964)
- Päiviä ja öitä metsässä (Aranyer Din Ratri, 1970)
- Kaukainen jyrinä (Ashani Sanket, 1973)
- Shakinpelaajat (Shatranj Ke Khilari, 1977)
Lähteet
- ↑ a b c d Uusitalo, Kari: Ray, Satyajit. Teoksessa Otavan suuri ensyklopedia. Täydennysosa 1, s. 9803. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-05124-5.
- ↑ Biography (Arkistoitu – Internet Archive) SatyajitRay.org
- ↑ a b Ray Biography. AllMovie. (englanniksi)
- ↑ Ylänen, Helena: https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000003139203.html (tilaajille) Helsingin Sanomat. 24.4.1992. Viitattu 4.1.2023.
- ↑ Awards: Personal (Arkistoitu – Internet Archive) SatyajitRay.org. (englanniksi)
Aiheesta muualla
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Satyajit Ray.
- Satyajit Ray Elonetissä.
- Satyajit Ray Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Nykänen, Joonas: Kolme tekstiä kolmesta Satyajit Rayn elokuvasta. Laajakuva 27.11.2015.
| ||||||||||||||||||||||||||
