Qatar Eurovision laulukilpailussa

Qatar
Paikallinen TV-asema [[{{ESC|QGBTC]]
Esiintymiset
Ensiesiintyminen Tarkoitus oli osallistua vuoden 2009 kilpailuun, mutta vetäytyi.
Infobox OK

Tarkoitus oli osallistua euroviisuihin vuonna 2009, mutta vetäytyi ja ei osallistunut kilpailuun. Qatar ei ole kertaakaan osallistunut Euroviisuihin, mutta on pyrkinyt mukaan vuonna 2009. Muut arabimaat kuitenkin paheksuivat Qataria, koska maa oli aikeissa osallistua samaan kilpailuun Israelin kanssa. Qatar vetäytyi ja perui osallistumisensa viisuihin.

Historia ja kiinnostus

Qatarin oli tarkoitus osallistua viisuihin vuonna 2009 mutta muut arabimaat paheksuivat Qataria, sillä Israel oli mukana. Vaikka Qatar on Aasian valtio, se on Euroopan yleisradiounionin jäsen, joten sillä olisi oikeus osallistua Eurovision laulukilpailuun, kuten Marokko teki vuonna 1980. Maa ei kuitenkaan ole vielä debytoinut kilpailuun.

Vuonna 2018 tuli ilmi, että Israel aikoo kutsua vuoden 2019 kilpailuun arabimaita ja Qatar on yksi niistä. Qatar ei kuitenkaan ollut mukana EBU:n 7. marraskuuta julkaisemalla osallistujaluettelolla.

Eurovision laulukilpailu
Maat
Aktiiviset

Alankomaat · Albania · Armenia · Australia · Azerbaidžan · Belgia · Espanja · Georgia · Irlanti · Islanti · Israel · Italia · Itävalta · Kreikka · Kroatia · Kypros · Latvia · Liettua · Luxemburg · Malta · Moldova · Norja · Portugali · Puola · Ranska · Ruotsi · Saksa · San Marino · Serbia · Slovenia · Suomi · Sveitsi · Tanska · Tšekki · Ukraina · Viro · Yhdistynyt kuningaskunta

Epäaktiiviset

Andorra · Bosnia ja Hertsegovina · Bulgaria · Marokko · Monaco · Montenegro · Pohjois-Makedonia · Romania · Slovakia · Turkki · Unkari · Valko-Venäjä · Venäjä

Entiset

Jugoslavia · Serbia ja Montenegro

Epäonnistuneet yritykset

Kazakstan · Kosovo · Libanon · Liechtenstein · Neuvostoliitto · Qatar · Tunisia

Kilpailut vuosittain
1950-luku

1956 · 1957 · 1958 · 1959

1960-luku

1960 · 1961 · 1962 · 1963 · 1964 · 1965 · 1966 · 1967 · 1968 · 1969

1970-luku

1970 · 1971 · 1972 · 1973 · 1974 · 1975 · 1976 · 1977 · 1978 · 1979

1980-luku

1980 · 1981 · 1982 · 1983 · 1984 · 1985 · 1986 · 1987 · 1988 · 1989

1990-luku

1990 · 1991 · 1992 · 1993 · 1994 · 1995 · 1996 · 1997 · 1998 · 1999

2000-luku

2000 · 2001 · 2002 · 2003 · 2004 · 2005 · 2006 · 2007 · 2008 · 2009

2010-luku

2010 · 2011 · 2012 · 2013 · 2014 · 2015 · 2016 · 2017 · 2018 · 2019

2020-luku 2020 · 2021 · 2022 · 2023 · 2024 · 2025
Yliviivattu vuosiluku tarkoittaa, että kilpailua ei järjestetty kyseisenä vuonna.
Isäntäkaupungit
1950–

Lugano · Frankfurt · Hilversum · Cannes

1960–

Lontoo · Cannes · Luxemburg · Lontoo · Kööpenhamina · Napoli · Luxemburg · Wien · Lontoo · Madrid

1970–

Amsterdam · Dublin · Edinburgh · Luxemburg · Brighton · Tukholma · Haag · Lontoo · Pariisi · Jerusalem

1980–

Haag · Dublin · Harrogate · München · Luxemburg · Göteborg · Bergen · Bryssel · Dublin · Lausanne

1990–

Zagreb · Rooma · Malmö · Millstreet · Dublin · Dublin · Oslo · Dublin · Birmingham · Jerusalem

2000–

Tukholma · Kööpenhamina · Tallinna · Riika · Istanbul · Kiova · Ateena · Helsinki · Belgrad · Moskova

2010–

Oslo · Düsseldorf · Baku · Malmö · Kööpenhamina · Wien · Tukholma · Kiova · Lissabon · Tel Aviv

2020–

Rotterdam · Rotterdam · Torino · Liverpool · Malmö

Yliviivattu kaupunki tarkoittaa, että kilpailua ei järjestetty kyseisenä vuonna.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.