Lee Calhoun

Mitalit
Maa:  Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Melbourne 1956 110 m aidat
Kultaa Kultaa Rooma 1960 110 m aidat

Lee Calhoun (23. helmikuuta 1933 Laurel, Mississippi, Yhdysvallat – 22. kesäkuuta 1989) oli yhdysvaltalainen pika-aitajuoksija ja kaksinkertainen olympiavoittaja.

Calhoun aloitti korkeushyppääjänä mutta paransi vuonna 1956 ennätystään pika-aidoissa 14,4 sekunnista 13,5:een. Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa Jack Davis juoksi alkuerissä 110 metrin aitajuoksun maailmanennätyksen 13,4 s, mutta loppukilpailussa Calhoun oli voittaja ajallaan 13,6 s. Olympiakarsinnoissa nämä kaksi jakoivat voiton keskenään. Melbournen olympialaisissa Calhoun voitti kultaa juostuaan 1,9 m/s:n vastatuulessa ajan 13,5 s. Davis sai saman ajan mutta hävisi muutamalla senttimetrillä.

Olympialaisten välivuosina Calhoun sai kilpailukiellon myytyään häänsä televisiolle. Vuonna 1960 hän voitti Yhdysvaltain olympiakarsinnat ajalla 13,4 s, ja 21. elokuuta hän juoksi Bernissä ajan 13,2 s ja sivusi Martin Lauerin maailmanennätystä. Kaksi viikkoa myöhemmin Rooman olympialaisissa hän voitti kultaa ajalla 13,8 s. Voitto oli jälleen niukka, ja Willie May sai saman loppuajan.

Henkilökohtaiset ennätykset

  • 100 jaardia 9,7 s
  • 110 metrin aitajuoksu 13,2 s (ME)
  • 220 jaardin aitajuoksu (kaarteella) 22,9 s
  • Korkeushyppy 190 cm

Lähteet

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
  • Hannus, Matti: Yleisurheilu: Tuhat tähteä, s. 54–55. 2. painos. WSOY, 1984. ISBN 951-0-11900-8.
  • Quercetani, Robert L.: Kilpakenttien kuninkaat, s. 237–240. 4. painos. Suomentanut Pentti Vuorio. Weilin & Göös, 1966.
Miesten 110 metrin aitajuoksun olympiavoittajat

1896: Thomas Curtis | 1900: Alvin Kraenzlein | 1904: Frederick Schule | 1908: Forrest Smithson | 1912: Frederick Kelly | 1920: Earl Thomson | 1924: Daniel Kinsey | 1928: Sid Atkinson | 1932: George Saling | 1936: Forrest Towns | 1948: William Porter | 1952: Harrison Dillard | 1956: Lee Calhoun | 1960: Lee Calhoun | 1964: Hayes Jones | 1968: Willie Davenport | 1972: Rod Milburn  | 1976: Guy Drut | 1980: Thomas Munkelt | 1984: Roger Kingdom | 1988: Roger Kingdom | 1992: Mark McKoy | 1996: Allen Johnson | 2000: Anier García | 2004: Liu Xiang | 2008: Dayron Robles | 2012: Aries Merritt | 2016: Omar McLeod | 2020: Hansle Parchment

Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • World Athletics
  • Tilastopaja 🔒