Game of Thrones (2. tuotantokausi)

Game of Thrones (2. tuotantokausi)
Alkuperämaa  Yhdysvallat
Esittäminen
Verkko Yhdysvallat HBO
Suomi Canal+
Suomi Yle TV2
Ensimmäinen esitys Yhdysvallat 2012-04-011. huhtikuuta 2012
Viimeinen esitys Yhdysvallat 2012-06-033. kesäkuuta 2012
Esitysten määrä 10
Kaudet
← Edellinen
1. tuotantokausi
Seuraava →
3. tuotantokausi
Luettelo televisiosarjan Game of Thrones jaksoista

Yhdysvaltalaisen televisiosarjan Game of Thronesin toinen tuotantokausi alkoi Yhdysvalloissa HBO-kanavalla 1. huhtikuuta 2012 ja päättyi 3. kesäkuuta 2012. Kausi sisältää ensimmäisen tuotantokauden tavoin kymmenen 60 minuutin pituista jaksoa. Kausi perustuu George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -kirjasarjan toiseen teokseen Kuninkaiden koitos.

Tuotanto

HBO tilasi sarjan toisen tuotantokauden 19. huhtikuuta 2011, kaksi päivää ensimmäisen kauden alettua.[1] Sarjan toinen tuotantokausi sai budjettiinsa 15 prosentin korotuksen ensimmäiseen kauteen verrattuna, sen sisältäessä tärkeän suurieleisen taistelukohtauksen.[2]

Kauden kuvaukset kestivät yhteensä 106 päivää. Suurimman osan ajasta sarjaa kuvasi kaksi kuvausryhmää eri sijainneissa.[3]

Dubrovnikin muurein ympäröity kaupunki toimi Kuninkaansataman kuvaussijaintina toista kautta varten.

Toista kautta varten kuvaukset siirrettiin Maltalta Dubrovnikiin, Kroatiaan, jossa kuvattiin Kuninkaansataman ja muita kohtauksia.[4] Kohtaukset, jotka sijoittuivat Muurista pohjoiseen, kuvattiin Islannissa Vatnajökull-jäätiköllä marraskuussa 2011.[5] Muita kohtauksia kuvattiin muun muassa Pohjois-Irlannissa sijaitsevilla studioilla.[6]

Näyttelijät

Toisen tuotantokauden näyttelijävalinnat aloitettiin toukokuussa 2011.[7]

Päärooleissa

Peter Dinklage jatkaa roolissaan Tyrion Lannisterina.

Roolistaan Emmyn ja Golden Globen voittanut Peter Dinklage jatkaa Tyrion Lannisterina, joka toimii nyt Kuninkaan Kourana isänsä Tywinin (Charles Dance) sijasta. Lena Headey jatkaa Tyrionin siskon Cersein roolissa, joka on Seitsemän kuningaskunnan hallitseva kuningatar. Nikolaj Coster-Waldau esittää Cersein kaksoisveljeä Jaime Lannisteria, joka on pohjoisen kuninkaan Robb Starkin (Richard Madden) vankina Vuolasvirroilla. Michelle Fairley näyttelee Robbin äitiä Catelyn Starkia. Emilia Clarke näyttelee Daenerys Targaryenia, joka saapuu Qarthiin lohikäärmeineen. Iain Glen on Daenerysin mukana kulkeva Jorah Mormont. Petyr Baelishin roolissa esiintyy Aidan Gillen. Kit Harington näyttelee Jon Nietosta, joka on lähtenyt Yövartion kanssa etsimään setäänsä Muurin pohjoispuolelta. Isaac Hempstead-Wright esittää Bran Starkia, joka johtaa Talvivaaraa Robbin ollessa sodassa. Hänen siskoaan Arya Starkia esittää Maisie Williams. Sophie Turner näyttelee Sansa Starkia, joka on kihlattu kuningas Joffreylle (Jack Gleeson). Joffreyn henkivartijaa Sandor Cleganea näyttelee Rory McCann. Alfie Allen esittää Theon Greyjoyta, jonka Robb lähettää kotiinsa Rautasaarille.

Uusia päähahmoja sarjassa ovat Stephen Dillanen esittämä Stannis Baratheon, joka julistaa itsensä kuninkaaksi; Liam Cunningham esittää hänen neuvonantajaansa Davos Merenvertoa. Carice van Houten näyttelee Stannisin mukana matkaavaa Melisandrea. John Bradley esittää pelkurimaista Yövartion jäsentä Samwell Tarlya ja James Cosmo Yövartion ylikomentajaa Jeor Mormontia. Natalie Dormer näyttelee Renlyn uutta vaimoa Margaery Tyrelliä. Jerome Flynn esittää Kuninkaansataman kaupunginkaartin uutta komentajaa Bronnia. Conleth Hill esittää eunukki-Varysta ja Sibel Kekilli Tyrionin rakastajaa Shaeta.

Uudet roolit

Martinin teoksien suuren henkilömäärän vuoksi, sarjan tuottajien täytyi täyttää monta pientä roolia - Martin arvioi sarjan toisen tuotantokauden olevan televisiohistorian suurin.[8]

Jakso 1 - The North Remembers
Carice van Houten (Melisandre)
Stephen Dillane (Stannis Baratheon)
  • Tony Way - Ser Dontos Hollard, ritari.
  • Ben Crompton - "Surusilmä-Edd" Tollet, Yövartion jäsen.[9]
  • Robert Pugh - Craster, villi.[10]
  • Carice van Houten - Melisandre, punainen papitar.[11]
  • Oliver Ford Davies - Stannisin mestari Cressen.[12]
  • Liam Cunningham - Ser Davos Merenverto, Stannisin lipunkantaja ja entinen salakuljettaja.[13][14]
  • Stephen Dillane - Stannis Baratheon, vanhempi Robert Baratheonin kahdesta nuoremmasta veljestä.[15]
  • Kerr Logan - Davosin poika Matthos.[16]
  • Karl Davies - Ser Alton Lannister[17]
Jakso 2 - The Night Lands
  • Tom Wlaschiha - Jaqen H'ghar, vanki.[18][19]
  • Hannah Murray - Crasterin tytär Gilly[20]
  • Gemma Whelan - Yara Greyjoy, Theonin sisar.[21]
  • Patrick Malahide - Balon Greyjoy, Rautasaaren lordi ja Theonin isä.[22]
  • Daniel Portman - Podrick Payne, Tyrion Lannisterin aseenkantaja.[23][24]
  • Lucian Msamati - Salladhor Saan, Davos Merenverron ystävä.
  • Andy Beckwith - Rorge, vanki.
  • Gerard Jordan - Purija, vanki.
Jakso 3 - What Is Dead May Never Die
Jakso 4 - Garden of Bones
  • Oona Chaplin - Talisa, parantaja Volantiksesta.[30]
  • Michael McElhatton - Starkien lipunkantaja lordi Roose Bolton.[31]
  • Nicholas Blane -
  • Nonso Anozie - Xaro Xhoan Daxos, Qarthin prinssi.[32]
Jakso 5 - The Ghost of Harrenhal
  • Ian Hanmore - Pyat Pree.[33]
  • Laura Pradelska - Quaithe.
  • Simon Armstrong - Qhorin, Yövartion jäsen.
  • Roy Dotrice - Hallyne, Kuninkaansataman alkemisti.[34]
Jakso 6 - The Old Gods And The New
Jakso 8 - The Prince of Winterfell
  • Edward Dogliani - Kalinakauhtana, villien yksi johtajahahmoista.

Vastaanotto

Game of Thronesin toinen tuotantokausi toi sarjalle kolme TCA-ehdokkuutta, joista se voitti "Vuoden televisio-ohjelman" palkinnon.[36] Peter Dinklage oli ehdolla kategoriaan "Henkilökohtainen saavutus draamasarjassa", mutta hävisi palkinnon Homelandin Claire Danesille. Sarja oli myös ehdolla kategoriaan "Merkittävä saavutus draamassa", jonka voiton vei lopulta Breaking Bad.[36] Sarja on ehdolla 12 Primetime Emmy -palkintoon vuonna 2012.[37] Emmy-ehdokkuuksiin lukeutuvat Peter Dinklagen "Paras miessivuosa draamasarjassa" ja "Parhaan draamasarjan" palkinto. Muita Emmy-ehdokkuuksia sarja sai muun muassa puvustuksesta ja meikistä.[37]

Palkinnot ja ehdokkuudet

Vuosi Palkinto Kategoria Ehdokas/Ehdokkaat Tulos
2012 Emmy Paras draamasarja David Benioff, D. B. Weiss, George R. R. Martin, Frank Doelger, Carolyn Strauss, Guymon Casady, Vince Gerardis, Alan Taylor, Vanessa Taylor, Bernadette Caulfield *
Paras miessivuosa draamasarjassa Peter Dinklage
Creative Arts Emmy Paras casting draamasarjassa Nina Gold, Robert Stearne **
Art Direction yksikamera-sarja Ashleigh Jeffers, Tom McCullagh, Heather Greenlees, Frank Walsh
(jaksoista ”Garden of Bones”, ”The Ghost of Harrenhal” ja ”A Man Without Honor”)
Paras puvustus televisiosarjassa Michele Clapton
(jaksosta ”The Prince of Winterfell”)
Paras kampaus televisiosarjassa
(jaksosta ”The Old Gods and the New”)
Paras maskeeraus televisiosarjassa (ei-proteesi)
(jaksosta ”The Old Gods and the New”)
Paras maskeeraus televisiosarjassa (proteesi)
(jaksosta ”Valar Morghulis”)
Paras äänileikkaus televisiosarjassa
(jaksosta ”Blackwater”)
Paras leikkaus draamasarjassa
(jaksosta ”Blackwater”)
Parhaat visuaaliset tehosteet televisiosarjassa
(jaksosta ”Valar Morghulis”)
Merkittävä saavutus interaktiivisessa mediassa Game of Thrones Season Two – Enhanced Digital Experience
TCA-palkinto Paras televisio-ohjelma Game of Thrones Voitto
Merkittävä saavutus draamassa Game of Thrones Ehdokkuus
Henkilökohtainen saavutus draamassa Peter Dinklage Ehdokkuus

*Emmy-palkinnot jaetaan 23. syyskuuta.
**Creative Arts Emmy -palkinnot jaetaan 15. syyskuuta.

Jaksot

Pohjoinen muistaa (The North Remembers)

Jakson tiedot
Jaksonumero 1.
Ensiesitys Yhdysvalloissa 2012-04-011. huhtikuuta 2012
Ensiesitys Suomessa 2013-02-077. helmikuuta 2013

Tyrion alkaa toimia virkaatekevänä Kourana Kuninkaansatamassa. Stannis Baratheon julistaa olevansa Rautavaltaistuimen oikea perijä ja käskee muita altistumaan hänen tahtoonsa kuoleman uhalla. Stannis ei kuuntele neuvonantajaansa Davos Merenvertoa, joka neuvoo häntä liittoutumaan Renly Baratheonin kanssa. Renly on kuitenkin julistanut itsensä kuninkaaksi Stannisin tavoin. Tyrion palaa Kuninkaansatamaan Joffreyn syntymäpäiväjuhlien aikaan toimimaan Kuninkaan Kourana isänsä sijasta. Cersei on tästä raivoissaan, sillä niin Tyrion saa enemmän valtaa. Pohjoisen kuningas, Robb Stark lähettää Theonin Rautasaareen vakuuttamaan hänen isäänsä, Balon Greyjoyta, liittymään Starkin joukkoihin. Samalla hän lähettää äitinsä Catelynin hankkimaan Renlyä puolelleensa.

Yön maat (The Night Lands)

Jakson tiedot
Jaksonumero 2.
Ensiesitys Yhdysvalloissa 2012-04-088. huhtikuuta 2012
Ensiesitys Suomessa 2013-02-1414. helmikuuta 2013

Palattuaan synnyinkotiinsa Piikille Theon Greyjoy tapaa uudelleen sisarensa Yaran ja isänsä Balonin. Cersei torjuu Robb Starkin ehdot ja Tyrion karkottaa Janos Slyntin Muurille ylentäen Bronnin kaupunginkaartin komentajaksi. Arya paljastaa Gendrylle olevansa Stark. Muurin pohjoispuolella Samwell Tarlya lähestyy yksi Crasterin tyttäristä, joka on raskaana ja pelkää syntymättömän lapsensa puolesta. Samwell pyytää apua Jonilta, joka ei kuitenkaan ole innostunut auttamaan. Jon saa selville, että Craster uhraa poikalapsensa Muukalaisille.

Mikä kuollutta on, ei koskaan kuole (What Is Dead May Never Die)

Jakson tiedot
Jaksonumero 3.
Ensiesitys Yhdysvalloissa 2012-04-1515. huhtikuuta 2012
Ensiesitys Suomessa 2013-02-2121. helmikuuta 2013

Catelyn Stark saapuu kuningas Renlyn leiriin keskustellakseen yhteistyöstä. Tyrion yrittää saada liittolaisia Joffreylle tarjoten kolmea eri avioliittoa. Talvivaarassa Bran Stark tarvitsee apua uniinsa liittyen. Lannisterin sotilaat hyökkäävät Yorenin Muurille matkaavan seurueen kimppuun. Arya pelastaa Gendryn väittämällä tapettua häneksi

Luupuutarha (Garden of Bones)

Jakson tiedot
Jaksonumero 4.
Ensiesitys Yhdysvalloissa 2012-04-2222. huhtikuuta 2012
Ensiesitys Suomessa 2013-02-2828. helmikuuta 2013

Catelyn yrittää vakuuttaa Baratheonin veljekset unohtamaan riitansa ja yhdistämään voimansa Lannistereita vastaan. Sansa joutuu Joffreyn pahoinpitelemäksi ja Arya ja Gendry otetaan vangeiksi Harrenhalin linnoitukseen. Daenerys saapuu Qarthin porteille. Melisandre synnyttää varjo-olennon.

Harrenhallin aave (The Ghost of Harrenhal)

Jakson tiedot
Jaksonumero 5.
Ensiesitys Yhdysvalloissa 2012-04-2929. huhtikuuta 2012
Ensiesitys Suomessa 2013-03-077. maaliskuuta 2013

Harrenhalissa Arya Stark saa apua salaperäiseltä Jaqen H'gharilta, joka oli yksi kolmesta vangista jotka hän pelasti häkistä. Renlyn kuoltua yllättäen Melisandren varjon murhaamana, Catelyn joutuu pakenemaan tämän leiristä. Theon purjehtii Talvivaaraan.

Niin vanhat kuin uudet jumalat (The Old Gods and the New)

Jakson tiedot
Jaksonumero 6.
Ensiesitys Yhdysvalloissa 2012-05-066. toukokuuta 2012
Ensiesitys Suomessa 2013-03-1414. maaliskuuta 2013

Prinsessa Myrcella lähetetään pois Kuninkaansatamasta Dorneen. Theonin saa Talvivaaran haltuunsa. Kun Robb kuulee tästä, hän turvautuu Roose Boltonin apuun. Jon Nietos tapaa villin Ygritten. Arya yrittää piilotella tietoa, että on Ned Starkin tytär ja saa apua Jaqen H'gharilta. Daenerys yrittää saada laivoja ja huomaa että lohikäärmeet on varastettu.

Kunniaton mies (A Man Without Honor)

Jakson tiedot
Jaksonumero 7.
Ensiesitys Yhdysvalloissa 2012-05-1313. toukokuuta 2012
Ensiesitys Suomessa 2013-03-2121. maaliskuuta 2013

Ygritte yrittää vietellä Jonin ja pakenee johdattaen tämän ansaa. Qarthissa Pyat Pree paljastaa Daenerykselle varastaneensa tämän lohikäärmeet. Stannis lähestyy laivastonsa kanssa Kuninkaansatamaa.

Talvivaaran prinssi (The Prince of Winterfell)

Jakson tiedot
Jaksonumero 8.
Ensiesitys Yhdysvalloissa 2012-05-2020. toukokuuta 2012
Ensiesitys Suomessa 2013-03-2828. maaliskuuta 2013

Robb Stark saa selville äitinsä vapauttaneen Jaime Lannisterin pelastaakseen tyttärensä. Tywin Lannister saapuu Harrenhaliin, jolloin Arya, Gendry ja Kuuma Piiras yrittävät paeta Jaqen H'gharin avulla. Kuninkaansatamassa Cersei yrittää kiristää Tyrionia. Qarthissa Jorah Mormont suostuu auttamaan Daenerysta saamaan lohikäärmeensä takaisin.

Mustavirta (Blackwater)

Jakson tiedot
Jaksonumero 9.
Ensiesitys Yhdysvalloissa 2012-05-2727. toukokuuta 2012
Ensiesitys Suomessa 2013-04-044. huhtikuuta 2013

Stannis Baratheonin joukot hyökkäävät Kuninkaansatamaan, jolloin Tyrion puolustaa linnoitusta elovalkealla kuningas Joffreyn ja Sandor Cleganen paetessa taistelukentältä. Punalinnassa juopunut Cersei kertoo Sansalle totuuksia elämästä.

Kaikkien on kuoltava (Valar Morghulis)

Jakson tiedot
Jaksonumero 10.
Ensiesitys Yhdysvalloissa 2012-06-033. kesäkuuta 2012
Ensiesitys Suomessa 2013-04-1111. huhtikuuta 2013

Joffrey purkaa kihlauksensa Sansaan ja päättää sen sijaan naida Margaery Tyrellin, Tyrionin pelätessä Shaen turvallisuuden puolesta. Papitar Melisandre antaa Stannisille uutta toivoa. Robb nai parantaja Talisan äitinsä vastusteluista huolimatta. Qarthissa Daenerys astuu Kuolemattomuuden taloon hakemaan lohikäärmeensä takaisin. Talvivaarassa Theon joutuu miehiensä pettämiksi. Osha ja Hodor salakuljettavat Branin ja Rickonin pois Talvivaarasta kohti Muuria. Paennut Arya saa Jaqenilta arvokkaan lahjan.

Lähteet

Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
  1. Hibberd, James: HBO renews 'Game of Thrones' for second season Entertainment Weekly. 19.4.2011. Arkistoitu 22.4.2012. (englanniksi)
  2. This Week's Cover: 'Game of Thrones,' the battle to make season 2 epic Entertainment Weekly. 14.3.2012. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  3. Jurgensen, John: A Bigger, Pricier 'Game of Thrones' The Wall Street Journal. 29.3.2012. Viitattu 4.4.2014. (englanniksi)
  4. Hear Me Roar: Dubrovnik filming locations revealed Winteriscoming.net. 21.8.2011. Arkistoitu 11.6.2012. Viitattu 21.8.2011. (englanniksi)
  5. Hear Me Roar: Iceland filming location revealed Winteriscoming.net. 28.10.2011. Viitattu 28.10.2011. (englanniksi)
  6. Gallery: Amazing pictures of Antrim’s Game of Thrones set TheJournal.ie. 5.8.2011. Viitattu 21.8.2011.
  7. Baltes, Alan: HBO hit series 'Game of Thrones' Season 2 casting call and auditions toukokuu 2011. TVShowAuditions.info. Arkistoitu 5.5.2011. Viitattu 2.8.2012. (englanniksi)
  8. Lackner, Chris: Game of Thrones author George R.R. Martin enthralled by the TV series’ magic vancouversun.com. 23.3.2012. Arkistoitu 22.5.2012. Viitattu 11.4.012. (englanniksi)
  9. Ben Crompton fits. But why is he so sad? 9.8.2011. Winter-is-coming.net. Viitattu 10.8.2011. (englanniksi)
  10. Megan Masters: Eureka's Extra Hour, Roseanne's (Scripted) TV Return & Thrones Casting 11.8.2011. TVLine. Arkistoitu 20.10.2011. Viitattu 18.8.2011.
  11. Vineyard: Game of Thrones Newbie Carice Van Houten On Joining the Show, Her Movie Black Butterflies, and Nude Scenes Vulture.com,Jennifer. 29 February 2012.
  12. Masters: South Park Lives, Ringer Nabs Dexter Baddie, Thrones Castings, and More ,Megan July 20, 2011. TVLine.com. Arkistoitu tammikuu 18, 2012. Viitattu elokuu 1, 2012.
  13. Nededog: 'Game of Thrones' Casts Liam Cunningham as Davos Seaworth The Hollywood Reporter. July 19, 2011 ,Jethro.
  14. Lash,Jolie: Access Countdown To ‘Game Of Thrones’ Season 2: Q&A Liam Cunningham Talks Davos Seaworth Access Hollywood. 1 February 2012. Viitattu 1 February 2012.
  15. Hibberd,James: 'Game of Thrones' casts sorceress Melisandre and Stannis Baratheon Inside TV. July 19, 2011. EW.com. Arkistoitu syyskuu 2, 2011. Viitattu July 19, 2011.
  16. Elio: Meet Xaro Xhoan Daxos 2 August 2011. westeros.org. Viitattu 10 August 2011.
  17. Lash: ‘Skins’ UK Star & Former British Soap Actor Join ‘Game of Thrones’ Season 2,Jolie Access Hollywood. 8 August 2011. NBCUniversal. Viitattu 10 August 2011.
  18. Exclusive: Tom Wlaschiha is Jaqen H’ghar 3 August 2011. Winter-is-Coming.net. Viitattu 10 August 2011.
  19. Access Countdown To ‘Game Of Thrones’ Season 2 Q&A: Tom Wlaschiha Talks Jaqen H’ghar Access Hollywood. 1.3.2012. Viitattu 1.3.2012.
  20. Does Hannah Murray have flower power? Yes! 8.8.2011. Winter-Is-Coming.net. Viitattu 18.8.2011.
  21. Hibberd,James: 'Game of Thrones' casts Theon's fierce sister Inside TV. August 2, 2011. EW.com. Viitattu August 2, 2011.
  22. Patrick Malahide cast as Balon Greyjoy 24.8.2011. Winter-Is-Coming.net. Viitattu 19.9.2011.
  23. Lash ,Jolie: Exclusive: Tyrion Lannister’s Squire, Podrick Payne, Cast For ‘Game of Thrones’ Season 2 | Access Hollywood - Celebrity News, Photos & Videos 24.8.2011. Access Hollywood. Viitattu 19.9.2011.
  24. Lash,Jolie: Access Countdown To ‘Game Of Thrones’ Season 2: Q&A Daniel Portman Talks Podrick Payne Access Hollywood. 8 February 2012. Viitattu 9 February 2012.
  25. Hibberd,James: 'Tudors' star joins 'Game of Thrones' cast Inside TV. June 23, 2011. EW.com. Arkistoitu huhtikuu 22, 2012. Viitattu June 23, 2011.
  26. Hibberd,James: 'Game of Thrones' casts fan favorite Brienne Inside TV. July 8, 2011. EW.com. Viitattu July 8, 2011.
  27. Jeffery,Morgan: 'Game of Thrones' Gwendoline Christie: 'I'm similar to Brienne' Digital Spy. 12 April 2012. Arkistoitu 25 syyskuu 2015. Viitattu 12 April 2012.
  28. Elist,Jasmine: 'Game of Thrones': The costumes Los Angeles Times. 26 March 2012. Viitattu 26 March 2012.
  29. http://iftn.ie/news/?act1=record&only=1&aid=73&rid=4284252&tpl=archnews&force=1 IFTN. Viitattu 15 September 2011.
  30. Bell,Crystal: 'Game Of Thrones': Richard Madden On Robb Stark Growing Up, Having Sex And Killing Joffrey Huffington Post. 12 April 2012. Viitattu 12 April 2012.
  31. Michael McElhatton cast as Roose Bolton 10 August 2011. Winter-is-coming.net. Viitattu 10 August 2011.
  32. Lash,Jolie: Two New Faces Join ‘Game of Thrones’ Season 2 Access Hollywood. August 2, 2011. Access Hollywood. Viitattu August 3, 2011.
  33. Game of Thrones: News - New Casting: Pyat Pree and Balon Greyjoy Westeros.org. Viitattu 19.9.2011.
  34. Roy Dotrice is Pyromancer Hallyne 7.8.2011. Winter-Is-Coming.net. Viitattu 18.8.2011.
  35. Hibberd,James: 'Game of Thrones' casts wild beauty Ygritte EW.com. 28 October 2011. Arkistoitu 12 lokakuu 2011. Viitattu 11 October 2011.
  36. a b Quick Hits: Director info, TCA awards, Comic Con Buzz WinterIsComing.net. 29.7.2012. Arkistoitu 3.8.2012. Viitattu 3.8.2012. (englanniksi)
  37. a b Emmy nominations announced! WinterIsComing.net. 19.7.2012. Arkistoitu 20.7.2012. Viitattu 3.8.2012. (englanniksi)
  • n
  • k
  • m
Romaanit
Televisiosarja
Videopelit
  • A Game of Thrones: Genesis
  • Game of Thrones (2012)
  • Game of Thrones (2014)
Musiikki
Hahmot
Kielet
Muuta
Sarjaan liittyvät teokset
Romaanit
Televisiosarjat
  • A Knight of the Seven Kingdoms: The Hedge Knight (2025)
Hahmot