Esa Heikkilä

Esa Heikkilä on suomalainen kapellimestari. Hän on toiminut vuodesta 2010 päätoimenaan Lohjan kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana ja toimii Sysmän Suvisoiton festivaalin taiteellisena johtajana kaudet 2016-2018. [1] Hän johtaa lisäksi Lahden Nuorta Sinfoniaa, ja on säännöllisesti kutsuttu johtamaan myös ulkomaille. Hän on aiemmin toiminut 25 vuotta Sinfonia Lahden viulistina.[2][3][4] Hän on toiminut vuodesta 2003 myös Sinfoniaorkesteri Vivon taiteellisena johtajana.[5]

Heikkilä sai vuonna 2014 Etelä-Suomen Sanomien Aukusti-palkinnon tekemästään työstä lahtelaisen musiikkielämän edistämiseksi.[4]

Lähteet

  1. Esa Heikkilästä Sysmän Suvisoiton uusi taiteellinen johtaja Finland Festivals. Viitattu 22.12.2015.
  2. Esa Heikkilä nimitettiin Lohjan orkesterin kapellimestariksi Etelä-Suomen Sanomat. 7.5.2010, päivitetty 4.9.2013. Viitattu 6.1.2015.
  3. Annastiina Airaksinen: Aukusti-palkintoehdokkaat 2014: Kapellimestari Esa Heikkilä ess.fi. 19.12.2014. Viitattu 6.1.2015.
  4. a b Aukusti-palkinto Esa Heikkilälle. Helsingin Sanomat, 6.1.2015, s. B4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.1.2015.
  5. Esa Heikkilä, taiteellinen johtaja Sinfoniaorkesteri Vivo. Arkistoitu 6.1.2015. Viitattu 6.1.2015.

Aiheesta muualla

  • Esa Heikkilä Lohjan kaupunginorkesterin sivulla (Arkistoitu – Internet Archive).
Auktoriteettitunnisteet: Taiteenala Muokkaa Wikidatassa
  • MusicBrainz
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.