Ensihoitolääkäri

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Ensihoitolääkäri on operatiivisesti toimiva lääkäri, joka työskentelee hoitolaitosten ulkopuolisessa ensihoidossa. Ensihoitolääkärin työnkuvaan kuuluu alueensa päivittäisten ensihoitotehtävien hoitoon osallistuminen joko fyysisesti potilaan vierellä tai telemetrisesti ohjaamalla muun tehtävään osallistuvan ensihoitohenkilöstön toimintaa.

Ensihoitolääkärien koulutus on lääkärin peruskoulutus sekä erikoistuminen johonkin soveltuvaan erikoisalaan. Käytännössä suurin osa ensihoitolääkäreistä on anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäreitä tai kyseiselle erikoisalalle erikoistumassa olevia.

Suomessa ensihoitolääkärin työnkuva on varsin uusi. Ensihoitolääkäreitä työskentelee ympärivuorokautisesti Suomessa kuudessa lääkärihelikopterissa seitsemästä sekä joissain pelkästään maitse toimivassa lääkäriyksikössä. Ensihoidon erityispätevyys, sittemmin ensihoitolääketieteen erityispätevyys ja nykyään lisäkoulutus, on ollut mahdollista suorittaa 22. helmikuuta 2001 lähtien.

Varsinaisten ensihoitotehtävien lisäksi ensihoitolääkärien työnkuvaan kuuluu myös koulutus ja tutkimustoiminta. Koulutukseen kuuluu niin alueen hätäkeskusten kouluttaminen kuin muun ensihoitohenkilöstön kouluttaminen tehtävien välissä ja etenkin tehtävien aikana ns. bed-side-koulutuksena eli käytännön potilastyötä ohjaten.

Ensihoitolääkäri voi tutkia muun muassa ensihoidon vaikuttavuutta sekä vertailla eri hoitomuotoja. Aiemmin ensihoitoon liittyviä akateemisia tutkimuksia ei juurikaan ole tehty.

Ensihoitolääkäri ei tarkoita samaa kuin ensihoidon vastuulääkäri eivätkä ensihoidon vastuulääkärit ole välttämättä ensihoitolääkäreitä. Kuitenkin varsin monen sairaanhoitopiirin vastuulääkärit työskentelevät vuorollaan myös operatiivisena ensihoitolääkärinä alueensa lääkäriyksikössä.

Katso myös

Aiheesta muualla

  • Oulun seudun ensihoitolääkärin tehtäviä (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Medi-Helin sivuilta kuvausta työnkuvasta (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Lääkäriliiton ensihoitolääketieteen erityispätevyyden määritelmä (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lääkäriyksiköiden toiminnan kuvausta (Arkistoitu – Internet Archive)