Dávid Hancko

Dávid Hancko (s. 13. joulukuuta 1997 Prievidza) on slovakialainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskuspuolustaja. Hän edustaa Alankomaiden Eredivisiessä pelaavaa Feyenoordia.[1]

Hancko siirtyi kesällä 2018 kotimaansa Žilinasta italialaisseura Fiorentinaan mutta pelasi Italiassa vain viisi Serie A -ottelua kaudella 2018–2019. Kaksi seuraavaa kautta hän pelasi lainalla tšekkiseura Sparta Prahassa, jonka omistukseen hän siirtyi kesällä 2021. Hancko on pelannut Slovakian liigassa pudotuspelit mukaan lukien 35 ottelua, joissa hän on tehnyt kolme maalia, ja Tšekin liigassa 76 ottelua, joissa hän on tehnyt 14 maalia. Hän siirtyi elokuussa 2022 alankomaalaisseura Feyenoordiin, jossa hän on pelannut kahden kauden aikana 65 Eredivisie-ottelua ja tehnyt niissä seitsemän maalia. Hän voitti Alankomaiden liigamestaruuden vuonna 2023 ja Alankomaiden cupin vuonna 2024. Hän on pelannut Mestarien liigassa Feyenoordin joukkueessa kuusi ottelua, joissa hän on tehnyt yhden maalin, ja Eurooppa-liigassa eri joukkueissa 20 ottelua, joissa hän on tehnyt viisi maalia.[1]

Hancko pelasi Slovakian nuorisomaajoukkueissa. Hän pelasi Slovakian A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran lokakuussa 2018 Kansojen liigan ottelussa Tšekkiä vastaan. Kesällä 2021 käydyissä EM-kilpailuissa hän pääsi muutamaksi minuutiksi kentälle alkulohko-ottelussa Ruotsia vastaan. Hancko on huhtikuun 2024 loppuun mennessä pelannut 37 A-maaottelua. Hän teki maalin kesäkuussa 2019 EM-karsintaottelussa Azerbaidžania, marraskuussa 2022 ystävyysottelussa Montenegroa, syyskuussa 2023 EM-karsintaottelussa Liechtensteinia ja lokakuussa 2023 EM-karsintaottelussa Portugalia vastaan.[1]

Lähteet

  1. a b c Dávid Hancko Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)


1 Bijlow | 2 Pedersen | 4 Geertruida | 5 Bjørkan | 6 Rasmussen | 7 Jahanbakhsh | 8 Timber | 9 Danilo | 10 Kökçü | 11 Dilrosun | 14 Paixão | 15 López | 17 Szymański | 18 Trauner | 19 Hartman | 20 Wieffer | 21 Marciano | 22 Wellenreuther | 23 Wålemark | 24 Benita | 25 Taabouni | 26 Idrissi | 27 Naujoks | 29 Giménez | 30 Bullaude | 33 Hancko | Valmentaja Slot

1 Dúbravka | 2 Pekarík | 3 Vavro | 4 Valjent | 5 Šatka | 6 Greguš | 7 Weiss | 8 Duda | 9 Boženík | 10 Suslov | 11 Bénes | 12 Kuciak | 13 Hrošovský | 14 Škriniar | 15 Hubočan | 16 Hancko | 17 Hamšík | 18 Haraslín | 19 Kucka | 20 Mak | 21 Ďuriš | 22 Lobotka | 23 Rodák | 24 Koscelník | 25 Hromada | 26 Schranz | Valmentaja Tarkovič

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.