Brocēni

Brocēni
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna

Brocēni

Koordinaatit: 56°40′N, 22°34′E

Valtio Latvia Latvia
Kunta Brocēni
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 8,44 km²
Väkiluku (2016)  ([1]) 3 134
Aikavyöhyke UTC+2
 – Kesäaika UTC+3
broceni.lv
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo









Brocēni (saks. Brotzen) on kaupunki Kuurinmaalla Latviassa. Vuonna 2016 siellä oli 3 134 asukasta.[1] Kaupunki sijaitsee 9,5 kilometriä pitkän ja 0,4 kilometriä leveän Ciecere-järven rannalla. Järvi on luonnonsuojelualuetta ja siellä sijaitsevassa saaressa on 14 hehtaarin kokoinen tammilehto.[2]

Historia

Nimi Brocēni mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1528, kun saksalaisen tilausmestari V. Pletenbergs vuokrasi alueen Greselgalelle. Asutus alueelle alkoi muodostua, kun läheisen Ciecerejärven kalkkikiviesiintymien havaittiin soveltuvan sementintuotantoon. Vuonna 1936 alueelle päätettiin rakentaa sementtitehdas, ja rakennustyöt valmistuivat helmikuussa 1938. Saman vuoden huhtikuussa tehtiin päätös myös liuskekivitehtaan rakentamisesta; se aloitti toimintansa vuonna 1940.[2]

Toisen maailmansodan jälkeen suuri osa Brocēnin tehtaista oli raunioina. Ensimmäinen uusi tehdas perustettiin vuonna 1948. Sodanjälkeisinä vuosina Brocēnin väestö kasvoi nopeasti, ja alueelle tuli siirtotyöläisiä muualta Neuvostoliitosta. 23. joulukuuta 1961 alueen nimitykseksi tuli "kaupunkikylä"; varsinaisen kaupungin aseman Brocēni sai 30. tammikuuta 1992 Latvian tasavallan korkeimman neuvoston puheenjohtajiston antamalla asetuksella. Brocēnin kunta perustettiin 27. joulukuuta 2001. Nykyään kaupungissa sijaitsee Euroopan modernein sementintuotantolaitos, jossa on työntekijöitä yli 50:stä maasta.[2]

Lähteet

  1. a b «Latvijas iedzīvotāju skaits pašvaldībās pagastu dalījumā» (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. a b c Brocēnu un novada vēsture broceni.lv. Viitattu 2.12.2020.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Brocēni Wikimedia Commonsissa
  • Brocēnin kotisivut (latviaksi)
  • n
  • k
  • m
Latvian kaupungit
Tasavallan kaupungit
Daugavpils · Jēkabpils · Jelgava · Jūrmala · Liepāja · Ogre · Rēzekne · Riika (latv. Riga) · Valmiera · Ventspils
Kunnalliset kaupungit
Ādaži · Ainaži · Aizkraukle · Aizpute · Aknīste · Aloja · Alūksne · Ape · Auce · Baldone · Baloži · Balvi · Bauska · Brocēni · Cēsis · Cesvaine · Dagda · Dobele · Durbe · Grobiņa · Gulbene · Iecava · Ikšķile · Ilūkste · Jaunjelgava · Kandava · Kārsava · Ķegums · Ķekava · Koknese · Krāslava · Kuldīga · Lielvārde · Līgatne · Limbaži · Līvāni · Lubāna · Ludza · Madona · Mārupe · Mazsalaca · Olaine · Pāvilosta · Piltene · Pļaviņas · Preiļi · Priekule · Rūjiena · Sabile · Salacgrīva · Salaspils · Saldus · Saulkrasti · Seda · Sigulda · Skrunda · Smiltene · Staicele · Stende · Strenči · Subate · Talsi · Tukums · Valdemārpils · Valka · Vangaži · Varakļāni · Viesīte · Viļaka · Viļāni · Zilupe
Tämä Eurooppaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.