AFC:n karsinnat jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuihin 2014

FIFA World cup 2014
MM-karsinnat 2014
Maanosaliitto MM-karsinnat
Aasia AFC
Afrikka CAF
Eurooppa UEFA
Etelä-Amerikka CONMEBOL
Pohjois- ja Keski-Amerikka CONCACAF
Oseania OFC
2010
2018

Vuoden 2014 jalkapallon MM-kilpailujen karsintoihin osallistui Aasian maanosaliitosta AFC:sta 43 joukkuetta, jotka kilpailivat 4,5 paikasta Brasiliassa pelattavaan lopputurnaukseen. Karsinnat alkoivat 29. kesäkuuta 2011 ja päättyivät 10. syyskuuta 2013. Suoran turnauspaikan sai karsintojen neljä parasta joukkuetta, ja karsintojen viides pelasi jatkokarsinnan Etelä-Amerikan karsintojen viidennen kanssa. AFC:n jäsenistä Brunei, Bhutan ja Guam eivät osallistuneet karsintoihin.

Karsintajärjestelmä

AFC:n karsinnat jaettiin viiteen osaan. Ensimmäiselle kierrokselle osallistuivat 16 huonointen FIFA-rankingissa sijoittunutta joukkuetta. Ne pelasivat kaksiosaisen ottelusarjan, joiden voittajat etenivät toiselle kierrokselle. Toiselle kierrokselle osallistui myös 22 seuraavaksi sijoitettua valtiota. Nämä 30 valtiota arvottiin pelipareihin, jotka pelasivat kaksiosaisen ottelusarjan. Näiden voittajat etenivät kolmannelle kierrokselle. Kolmannella kierroksella kuusi parhaiten sijoitettua joukkuetta, sekä toisen kierroksen voittajat jaettiin ensin FIFA-rankingin perusteella neljään arvontakoriin, joista jokaisesta arvottiin yksi joukkue jokaiseen viiteen lohkoon. Lohkojen kaksi parasta etenivät neljännelle kierrokselle, jossa joukkueet jaettiin kahteen lohkoon. Lohkojen kaksi parasta pääsivät suoraan Brasiliassa pelattavaan lopputurnaukseen, ja kolmanneksi sijoittuneet pelasivat keskenään kaksiosaisen ottelusarjan, jonka voittaja pelasi Etelä-Amerikan karsintojen viidennen kanssa paikasta lopputurnauksessa.[1]

Sijoitusten määrittäminen

FIFA on päättänyt kaikille maanosille yhteisestä tavasta ratkaista sijoitukset joukkueitten kesken:[2]

  1. kaikkien otteluiden pisteet
  2. kaikkien otteluitten maaliero
  3. kaikkien otteluitten tehdyt maalit
  4. keskinäiset ottelut
  5. keskinäisten otteluitten maaliero
  6. keskinäisten otteluitten tehdyt maalit
  7. keskinäisten otteluitten vierasotteluissa tehdyt maalit
  8. arpa tai uusintaottelu

Ensimmäinen kierros

Ensimmäiselle kierrokselle osallistui 16 huonoiten sijoitettua joukkuetta, jotka jaettiin ottelupareihin.

Ottelut

[3]

Ottelunro Joukkue 1 Yhteistulos Joukkue 2 1. ottelun tulos 2. ottelun tulos
1. Kambodža 6–8 Laos 4–2 2–6
2. Nepal 7–1 Itä-Timor 2–1 5–0
3. Afganistan 1–3 Palestiina 0–2 1–1
4. Sri Lanka 1–5 Filippiinit 1–1 0–4
5. Bangladesh 3–0 Pakistan 3–0 0–0
6. Mongolia 1–2 Myanmar 1–0 0–2
7. Vietnam 13–1 Macao 6–0 7–1
8. Malesia 4–4 Kiinan Taipei 2–1 2–3
Ottelut
29. kesäkuuta 2011 Kambodža 4–2 Laos Phnom Penhin olympiastadion, Phnom Penh
15.00
Laboravy Maali 52'
Nasa Maali 59'
Sokumpheak Maali 68'
Nasa Maali 89'
Raportti Maali 10' Phomsouvanh
Maali 61' Phomsouvanh
Yleisömäärä: 25 000
Tuomari: Iran Yadollah Jahanbazi
3. heinäkuuta 2011 Laos 6–2 ja.
(4–2)
Kambodža New Laos National Stadium, Vientiane
18.00
Singto Maali 19'
Sayavutthi Maali 34'
Syphasay Maali 46'
Singto Maali 55'
Phaphouvanin Maali 94'
Kanlaya Maali 112'
Raportti Maali 45' Chhoeun
Maali 75' Sokumpheak
Yleisömäärä: 9 000
Tuomari: Japani Ryuji Sato

29. kesäkuuta 2011 Nepal 2–1 Itä-Timor Dasarath Rangasala Stadium, Kathmandu
15.30
Gurung Maali 15' (rp.)
J. M. Rai Maali 70'
Raportti Maali 47' Pereira Yleisömäärä: 9 000
Tuomari: Liberia Ali Sabbagh
4. heinäkuuta 2011 Itä-Timor 0–5 Nepal Dasarath Rangasala Stadium, Kathmandu
15.30
Raportti Maali 4' (rp.) Gurung
Maali 56' Silwal
Maali 59' J. M. Rai
Maali 89' J. Shrestha
Maali 90' S. Shrestha
Yleisömäärä: 15 000
Tuomari: Etelä-Korea Min Hu Lee

Kummatkin ottelut pelattiin Kathmandussa, sillä Itä-Timorissa ei ollut ottelulle sopivaa jalkapallostadionia.[4]


29. kesäkuuta 2011 Afganistan 0–2 Palestiina Stadium Metallurg, Tursunzade, Tadžikistan
16.00
Raportti Maali 22' Alyan
Maali 88' Amour
Yleisömäärä: 5 000
Tuomari: Jordania Naser Al-Ghafari
3. heinäkuuta 2011 Palestiina 1–1 Afganistan Faisal Al-Husseini International Stadium, Al-Ram
17.00
Wadi Maali 12' Raportti Maali 63' Arzou Yleisömäärä: 9 000
Tuomari: Qatar Banjar Al Dosari

Johtuen Afganistanin levottomista olosuhteista, pelattiin Afganistanin kotiottelu Tadžikistanissa.[5]


20. kesäkuuta 2011 Sri Lanka 1–1 Filippiinit Sugathadasa Stadium, Colombo
16.00
Gunarathna Maali 43' Raportti Maali 50' Burkey Yleisömäärä: 4 000
Tuomari: Bangladesh Tayeb Shamsuzzaman
3. heinäkuuta 2011 Filippiinit 0–4 Sri Lanka Rizal Memorial Stadium, Manila
15.30
Raportti Maali 20' Caligdong
Maali 43' Younghusband
Maali 50' Guirado
Maali 57' (rp.) Younghusband
Yleisömäärä: 12 500
Tuomari: Etelä-Korea Sang Woo Kim

29. kesäkuuta 2011 Bangladesh 3–0 Pakistan Bangabandhu National Stadium, Dhaka
18.00
Hasan Maali 1'
Hossain Maali 22'
Razaul Maali 56'
Raportti Yleisömäärä: 5 326
Tuomari: Jordania Mohammad Abu Loum
3. heinäkuuta 2011 Pakistan 0–0 Bangladesh Punjab Stadium, Lahore
20.30
Raportti Yleisömäärä: 3 500
Tuomari: Bahrain Ali Abdulnabi

29. kesäkuuta 2011 Mongolia 1–0 Myanmar MFF Football Centre, Ulan Bator
18.30
Tsend-Ayush Maali 48' Raportti Yleisömäärä: 3 500
Tuomari: Etelä-Korea Jonghyeok Kim
3. heinäkuuta 2011 Myanmar 2–0 Mongolia Thuwunna Stadium, Yangon
15.30
Soe Maali 62'
Naing Maali 88'
Raportti Yleisömäärä: 18 000
Tuomari: Hongkong Kwok Man Liu

29. kesäkuuta 2011 Vietnam 6–0 Macao Thong Nhat Stadium, Hồ Chí Minhin kaupunki
19.15
Lê Công Vinh Maali 20'
Lê Công Vinh Maali 36'
Lê Công Vinh Maali 42'
Phạm Thành Lương Maali 62'
Nguyễn Ngọc Thanh Maali 67'
Nguyễn Văn Quyết Maali 89'
Raportti Yleisömäärä: 20 000
Tuomari: Kirgisia Dmitriy Mashentsev
3. heinäkuuta 2011 Macao 1–7 Vietnam Estádio Campo Desportivo, Macao
19.00
Leong Ka Hang Maali 59' Raportti Maali 2' Huỳnh Quang Thanh
Maali 23' Nguyễn Quang Hải
Maali 29' Lê Công Vinh
Maali 42' Lê Công Vinh
Maali 74' Lê Công Vinh
Maali 82' Lê Công Vinh
Maali 86' Huỳnh Quang Thanh
Yleisömäärä: 500
Tuomari: Irak Kadhum Auda

29. kesäkuuta 2011 Malesia 2–1 Kiinan Taipei Stadium Nasional Bukit Jalil, Kuala Lumpur
20.45
Rahim Maali 29'
Abdul Radzak Maali 54'
Raportti Maali 76' Chen Po-liang Yleisömäärä: 45 000
Tuomari: Thaimaa Chaiya Alee Mahapab
3. heinäkuuta 2011 Kiinan Taipei 3–2 Malesia Taipei Municipal Stadium, Taipei
19.00
Chang Han Maali 31'
Chen Po-liang Maali 44' (rp.)
Xavier Chen Maali 75' (rp.)
Raportti Maali 8' Abdul Radzak
Maali 40' Rahim
Yleisömäärä: 16 768
Tuomari: Vietnam Võ Minh Trí

Malesia jatkoi toiselle kierrokselle vierasmaalisäännön perusteella.

Toinen kierros

Toiselle kierrokselle osallistuivat ensimmäisen kierroksen voittajat sekä sijoille 6-27 FIFA-rankatut joukkueet.

Ottelut

[6]

Ottelunro Joukkue 1 Yhteistulos Joukkue 2 1. ottelun tulos 2. ottelun tulos
1. Thaimaa 3–2 Palestiina 1–0 2–2
2. Libanon 4–2 Bangladesh 4–0 0–2
3. Kiina 13–3 Laos 7–2 6–1
4. Turkmenistan 4–5 Indonesia 1–1 3–4
5. Kuwait 5–1 Filippiinit 3–0 2–1
6. Oman 4–0 Myanmar 2–0 2–0
7. Saudi-Arabia 8–0 Hongkong 3–0 5–0
8. Iran 5–0 Malediivit 4–0 1–0
9. Syyria 0–6* Tadžikistan 0–3 0–3
10. Qatar 4–2 Vietnam 3–0 1–2
11. Irak 2–0 Jemen Jemen 2–0 0–0
12. Singapore 6–4 Malesia 5–3 1–1
13. Uzbekistan 7–0 Kirgisia 4–0 3–0
14. Arabiemiirikunnat 5–2 Intia 3–0 2–2
15. Jordania 10–1 Nepal 9–0 1–1

* Alun perin Syyria voitti 6–1, mutta FIFA muutti otteluparin lopputulokseksi 0–6, sillä Syyria käytti pelissään edustuskelvotonta pelaajaa.[7]

Ottelut
23. heinäkuuta 2011 Thaimaa 1–0 Palestiina I-mobile Stadium, Buriram
18.00
Kaewprom Maali 19' Raportti
Tuomari: Etelä-Korea Min Hu Lee
29. heinäkuuta 2011 Palestiina 2–2 Thaimaa Faisal Al-Husseini International Stadium, Al-Ram
18.00
Alyan Maali 6'
Alyan Maali 90'
Raportti Maali 33' Thonglao
Maali 90+5' Thonglao

Tuomari: Bahrain Salah Mohamed Alabbasi

23. heinäkuuta 2011 Libanon 4–0 Bangladesh Camille Chamoun Sports City Stadium, Beirut
17.00
Maatouk Maali 16'
M. El Ali Maali 27'
Al Saadi Maali 55'
T. El Ali Maali 64'
Raportti Yleisömäärä: 2 000
Tuomari: Irak Kadhum Auda
29. heinäkuuta 2011 Bangladesh 2–0 Libanon Bangabandhu National Stadium, Dhaka
18.00
Chowdhury Maali 52'
Ameli Maali 87'
Raportti
Tuomari: Thaimaa Apisit Aonrak

23. heinäkuuta 2011 Kiina 7–2 Laos Tuodong Stadium, Kunming
15.00
Yang Xu Maali 45+2'
Chen Tao Maali 52'
Yang Xu Maali 54'
Yang Xu Maali 72'
Hao Junmin Maali 82'
Chen Tao Maali 88'
Hao Junmin Maali 90+1' (rp.)
Raportti Maali 4' Vongchiengkham
Maali 31' Phaphouvanin

Tuomari: Australia Strebre Delovski
29. heinäkuuta 2011 Laos 1–6 Kiina New Laos National Stadium, Vientiane
18.00
Phaphouvanin Maali 47' Raportti Maali 24' Qu Bo
Maali 36' Yu Hanchao
Maali 67' Deng Zhuoxiang
Maali 83' Deng Zhuoxiang
Maali 88' Yu Hanchao
Maali 90+2' Yang Xu

Tuomari: Bangladesh Tayeb Shamsuzzaman

23. heinäkuuta 2011 Turkmenistan 1–1 Indonesia Ašgabatin olympiastadion, Ašgabat
18.30
Krendelyov Maali 11' Raportti Maali 29' Ilham
Tuomari: Iran Mohsen Torky
29. heinäkuuta 2011 Indonesia 4–3 Turkmenistan Gelora Bung Karno Stadium, Jakarta
19.00
Gonzáles Maali 10'
Gonzáles Maali 18'
Nasuha Maali 42'
Ridwan Maali 76'
Raportti Maali 70' Nasuha (om.)
Maali 83' Şamyradow
Maali 86' Çoňkaýew (rp.)

Tuomari: Australia Benjamin Williams

23. heinäkuuta 2011 Kuwait 3–0 Filippiinit Mohammed Al-Hamad Stadium, Hawalli
19.30
Nasser Maali 16'
Neda Maali 68'
Al Ansari Maali 84'
Raportti
Tuomari: Jordania Mohammad Abu Loum
29. heinäkuuta 2011 Filippiinit 1–2 Kuwait Rizal Memorial Stadium, Manila
19.00
Schröck Maali 45+3' Raportti Maali 61' Nasser
Maali 85' W. Ali

Tuomari: Hongkong Liu Kwok Man

23. heinäkuuta 2011 Oman 2–0 Myanmar Seeb Stadium, Masqat
19.30
Al Hosni Maali 22'
Al Ajmi Maali 79'
Raportti
Tuomari: Libanon Ali Sabbagh
29. heinäkuuta 2011 Myanmar 0–2 Oman Thuwunna Stadium, Yangon
15.30
Raportti Maali 22' Al Hosni
Maali 39' Al Ajmi

Tuomari: Japani Ryuji Sato

Toinen osaottelu jouduttiin keskeyttämään ensimmäisen puoliajan lopussa, koska Myanmarin kannattajat heittivät esineitä kentälle. FIFA päätti myöhemmin, että silloinen tulos jäi myös ottelun lopputulokseksi, joten Oman eteni jatkoon yhteismaalein 4–0.[8]


23. heinäkuuta 2011 Saudi-Arabia 3–0 Hongkong Prince Mohamed bin Fahd Stadium, Dammam
20.45
Al-Shamrani Maali 45+1'
Al-Muwallad Maali 45+3'
Al-Shamrani Maali 47'
Raportti Yleisömäärä: 20 354
Tuomari: Uzbekistan Vladislav Tseytlin
29. heinäkuuta 2011 Hongkong 0–5 Saudi-Arabia Siu Sai Wan Sports Ground, Hongkong
20.00
Raportti Maali 34' Mouath
Maali 71' Nur (rp.)
Maali 73' Al-Shamrani
Maali 78' Al-Sahlawi
Maali 90+2' Hawsawi

Tuomari: Vietnam Võ Minh Trí

23. heinäkuuta 2011 Iran 4–0 Malediivit Azadi Stadium, Teheran
19.30
Ansarifard Maali 4'
Ansarifard Maali 62'
Karimi Maali 67'
Daghighi Maali 86'
Raportti Yleisömäärä: 20 195
Tuomari: Thaimaa Chaiya Alee Mahapab
29. heinäkuuta 2011 Malediivit 0–1 Iran Rasmee Dhandu Stadium, Malé
21.00
Raportti Maali 45' Khalatbari
Tuomari: Etelä-Korea Kim Sang-Woo

23. heinäkuuta 2011 Syyria 0–3 Tadžikistan King Abdullah Stadium, Amman, Jordania
19.00
Raportti Yleisömäärä: 2 500
Tuomari: Jordania Nasser Darwish
29. heinäkuuta 2011 Tadžikistan 3–0 Syyria Stadium Metallurg 1st District, Tursunzoda
16.00
Raportti Yleisömäärä:  
Tuomari: Kirgisia Dmitriy Mashentsev

Syyria joutui pelaamaan kotiottelunsa Jordaniassa johtuen sisäpoliittisesta tilanteestaan.[9] Alun perin Syyria voitti ensimmäisen ottelun 2–1 ja toisen 4–0, mutta FIFA totesi Syyrian käyttäneen kelpaamatonta pelaajaa (George Mourad), ja Tadžikistan eteni kolmannelle kierrokselle.[7]


23. heinäkuuta 2011 Qatar 3–0 Vietnam Jassim Bin Hamad Stadium, Doha
19.15
Kasola Maali 6'
Mubarak Maali 51'
Ali Maali 67'
Raportti Yleisömäärä: 6 786
Tuomari: Arabiemiraatit Ali Albadwawi
29. heinäkuuta 2011 Vietnam 2–1 Qatar My Dinh National Stadium, Hanoi
19.15
Trọng Hoàng Maali 60'
Quang Hải Maali 78'
Raportti Maali 16' Ali
Tuomari: Australia Peter Green

23. heinäkuuta 2011 Irak 2–0 Jemen Jemen Franso Hariri Stadium, Arbil
19.00
Mohammed Maali 10'
Al-Zahra Maali 64'
Raportti Yleisömäärä: 20 000
Tuomari: Uzbekistan Valentin Kovalenko
29. heinäkuuta 2011 Jemen Jemen 0–0 Irak Sheikh Khalifa International Stadium, Al-Ain. Yhdistyneet arabiemiirikunnat
20.00
Raportti
Tuomari: Syyria Muhsen Basma

Johtuen Jemenin sisäpoliittista oloista, jouduttiin Jemenin kotiottelu pelaamaan Arabiemiirikunnissa.[9]


23. heinäkuuta 2011 Singapore 5–3 Malesia Jalan Besar Stadium, Jalan Besar
19.30
Đurić Maali 8'
Qiu Li Maali 22'
Fahrudin Maali 44'
Shi Jiayi Maali 45+1'
Đurić Maali 81'
Raportti Maali 1' Sali
Maali 70' Abdul Hadi
Maali 71' Sali
Yleisömäärä: 6 000
Tuomari: Bahrain Nawaf Shukralla
29. heinäkuuta 2011 Malesia 1–1 Singapore Bukit Jalilin kansallisstadion, Kuala Lumpur
20.45
Sali Maali 58' Raportti Maali 73' Shi Jiayi
Tuomari: Japani Hiroyoshi Takayama

23. heinäkuuta 2011 Uzbekistan 4–0 Kirgisia Pakhtakor Markaziy Stadium, Taškent
19.00
Geynrikh Maali 28'
Bikmaev Maali 49'
Djeparov Maali 56'
Bakayev Maali 90+2'
Raportti
Tuomari: Qatar Abdullah Balideh
29. heinäkuuta 2011 Kirgisia 0–3 Uzbekistan Spartak Stadium, Biškek
18.00
Raportti Maali 47' Karpenko
Maali 65' Nasimov
Maali 90'

Tuomari: Bahrain Ali Abdulnabi

23. heinäkuuta 2011 Arabiemiirikunnat 3–0 Intia Sheikh Khalifa International Stadium, Al-Ain
20.00
Al Kamali Maali 21' (rp.)
al-Shehhi Maali 29' (rp.)
Al Hammadi Maali 81'
Raportti Yleisömäärä: 3 179
Tuomari: Qatar Banjar Al Dosari
29. heinäkuuta 2011 Intia 2–2 Arabiemiirikunnat Ambedkar Stadium, New Delhi
19.00
Lalpekhlua Maali 73'
Singh Maali 90+2'
Raportti Maali 39' al-Shehhi
Maali 71' Al-Wehaibi
Yleisömäärä:  
Tuomari: Singapore Abdul Malik Bashir

23. heinäkuuta 2011 Jordania 9–0 Nepal Amman International Stadium, Amman
19.00
Abdel Fattah Maali 7'
Amer Deeb Maali 20'
Hayel Maali 20'
Abdullah Deeb Maali 24'
Amer Deeb Maali 57'
Hayel Maali 62'
Abdel Fattah Maali 72'
Abdel Fattah Maali 83'
Abdel Fattah Maali 90'
Raportti Yleisömäärä: 17 000
Tuomari: Iran Yadollah Jahanbazi
29. heinäkuuta 2011 Nepal 1–1 Jordania Dasarath Rangasala Stadium, Kathmandu
15.30
Khawas Maali 80'
Raportti Maali 62' Murjan

Tuomari: Kiina Fan Qi

Kolmas kierros

Kolmannelle kierrokselle pääsivät suoraan kuusi parhaiten rankattua joukkuetta sekä toisen kierroksen voittajat. Joukkueet sijoitettiin FIFA-rankingin perusteella neljään arvontakoriin, joista jokaisesta otettiin yksi joukkue jokaiseen lohkoon. Arvonta suoritettiin Rio de Janeirossa 30. heinäkuuta 2011.[10][1]

1 2 3 4
Japani
Australia
Etelä-Korea
Iran
Kiina
Uzbekistan
Qatar
Jordania
Saudi-Arabia
Kuwait
Bahrain
Syyria
Oman
Irak
Arabiemiirikunnat
Pohjois-Korea
Thaimaa
Singapore
Indonesia
Libanon

Lähde:[11]

Lohkot

Selviytyi neljännelle kierrokselle.

[12]

Lohko A

Johtuen 2. syyskuuta pelatussa Irakin ja Jordanian välisessä ottelussa ilmenneistä turvallisuuspuutteista, joutui Irak pelaamaan loput ottelunsa oman maansa ulkopuolella.[13]

Joukkue O V T H TM PM ME P
Irak 6 5 0 1 14 4 +10 15
Jordania 6 4 0 2 11 7 +4 12
Kiina 6 3 0 3 10 6 +4 9
Singapore 6 0 0 6 2 20 -18 0

Koti \ Vieras Irak Jordania Kiina Singapore
Irak  0–2 1-0 7-1
Jordania  1-3 2–1 2-0
Kiina  0–1 3-1 2–1
Singapore  0–2 0–3 0-4
Ottelut
2. syyskuuta 2011 Kiina 2–1 Singapore Tuodong Stadium, Kunming
20.00
Yu Maali 69' (rp.)
Zheng Maali 73'
Raportti Maali 33' Đurić Yleisömäärä:  
Tuomari: Libanon Andre El Haddad

2. syyskuuta 2011 Irak 0–2 Jordania Franso Hariri Stadium, Arbil
17.00
Raportti Maali 43' Abdel Fattah
Maali 47' Deeb
Yleisömäärä:  
Tuomari: Bahrain Nawaf Shukralla

6. syyskuuta 2011 Singapore 0–2 Irak Jalan Besar Stadium, Singapore
19.30
Raportti Maali 50' Al-Zahra
Maali 86' Mahmoud
Yleisömäärä: 5 505
Tuomari: Japani Minoru Tojo

6. syyskuuta 2011 Jordania 2–1 Kiina Amman International Stadium, Amman
19.00
Abdul-Rahman Maali 49'
Deeb Maali 56'
Raportti Maali 57' Hao Yleisömäärä: 19 000
Tuomari: Uzbekistan Ravshan Irmatov

11. lokakuuta 2011 Kiina 0–1 Irak Shenzhen Bay Sports Center, Shenzhen
20.15
Raportti Maali 45' Mahmoud Yleisömäärä: 25 021
Tuomari: Iran Saeid Mozaffari

11. lokakuuta 2011 Singapore 0–3 Jordania Jalan Besar Stadium, Singapore
19.30
Raportti Maali 11' Deeb
Maali 54' Yaseen
Maali 64' Hayel
Yleisömäärä: 3 899
Tuomari: Etelä-Korea Choi Myung Yong

11. marraskuuta 2011 Jordania Singapore Amman International Stadium, Amman
18.00
Yleisömäärä:  

11. marraskuuta 2011 Irak Kiina Grand Hamad Stadium, Doha, Qatar
17.15
Yleisömäärä:  

15. marraskuuta 2011 Jordania Irak
.
Yleisömäärä:  

15. marraskuuta 2011 Singapore Kiina
.
Yleisömäärä:  

29. helmikuuta 2012 Kiina Jordania
.
Yleisömäärä:  

29. helmikuuta 2012 Irak Singapore
.
Yleisömäärä:  

Lohko B

Joukkue O V T H TM PM ME P
Etelä-Korea 6 4 1 1 14 4 +10 13
Libanon 6 3 1 2 10 4 +6 10
Kuwait 6 2 2 2 8 9 -1 8
Arabiemiirikunnat 6 1 0 5 9 14 -5 3

Koti \ Vieras Arabiemiraatit Etelä-Korea Kuwait Libanon
Arabiemiraatit  0-2 2–3 4-2
Etelä-Korea  2–1 2-0 6–0
Kuwait  2-1 1–1 0-1
Libanon  3–1 2-1 2–2
Ottelut
2. syyskuuta 2011 Etelä-Korea 6–0 Libanon Goyang Stadium, Goyang
20.00
Park Ju-yeong Maali 7'
Park Ju-yeong Maali 45+1'
Ji Dong-Won Maali 66'
Park Ju-yeong Maali 67'
Kim Jung-woo Maali 82'
Ji Dong-Won Maali 85'
Raportti Yleisömäärä:  
Tuomari: Singapore Abdul Malik Bashir

2. syyskuuta 2011 Arabiemiirikunnat 2–3 Kuwait Tahnoun bin Mohammed Stadium, Al-Ain
19.30
Al Hammadi Maali 84'
Khalil Maali 89'
Raportti Maali 7' Nasser
Maali 51' Al-Mutwa
Maali 65' Nasser
Yleisömäärä:  
Tuomari: Syyria Muhsen Basma

6. syyskuuta 2011 Libanon 3–1 Arabiemiirikunnat Camille Chamoun Sports City Stadium, Beirut
17.00
Ghaddar Maali 37' (rp.)
Moghrabi Maali 52'
Antar Maali 83'
Raportti Maali 15' Khamees
Tuomari: Iran Alireza Faghan

6. syyskuuta 2011 Kuwait 1–1 Etelä-Korea Al-Sadaqua Walsalam Stadium, Kuwait
20.00
Fadel Maali 54' Raportti Maali 9' Park J. Yleisömäärä: 20 000
Tuomari: Iran Mohsen Torky

11. lokakuuta 2011 Etelä-Korea 2–1 Arabiemiirikunnat Suwon World Cup Stadium, Suwon
20.00
Park Maali 55'
Al Kamali Maali 64' (om.)
Raportti Maali 90+2' Matar Yleisömäärä: 28 689
Tuomari: Kiina Tan Hai

11. lokakuuta 2011 Libanon 2–2 Kuwait Camille Chamoun Sports City Stadium, Beirut
17.00
Maatouk Maali 15'
Maatouk Maali 86' (rp.)
Raportti Maali 51' Neda
Maali 89' Younes (om.)
Yleisömäärä: 32 000
Tuomari: Japani Masaaki Toma

11. marraskuuta 2011 Kuwait Libanon Al-Sadaqua Walsalam Stadium, Kuwait
17.30
Yleisömäärä:  

11. marraskuuta 2011 Arabiemiirikunnat Etelä-Korea Al-Rashid Stadium, Dubai
16.45
Yleisömäärä:  

15. marraskuuta 2011 Kuwait Arabiemiirikunnat
.
Yleisömäärä:  

15. marraskuuta 2011 Libanon Etelä-Korea
.
Yleisömäärä:  

29. helmikuuta 2012 Etelä-Korea Kuwait
.
Yleisömäärä:  

29. helmikuuta 2012 Arabiemiirikunnat Libanon
.
Yleisömäärä:  

Lohko C

Joukkue O V T H TM PM ME P
Uzbekistan 6 5 1 0 8 1 +7 16
Japani 6 3 1 2 14 3 +11 10
Pohjois-Korea 6 2 1 3 3 4 -1 7
Tadžikistan 6 0 1 5 1 18 -17 1

Koti \ Vieras Japani Pohjois-Korea Tadžikistan Uzbekistan
Japani  1–0 8-0 0-1
Pohjois-Korea  1-0 1–0 0-1
Tadžikistan  0-4 1-1 0–1
Uzbekistan  1–1 1-0 3-0
Ottelut
2. syyskuuta 2011 Japani 1–0 Pohjois-Korea Saitama Stadium 2002, Saitama
19.24
Yoshida Maali 90+4' Raportti Yleisömäärä:  
Tuomari: Arabiemiraatit Ali Albadwawi

2. syyskuuta 2011 Tadžikistan 0–1 Uzbekistan Stadium Metallurg 1st District, Tursunzoda
16.30
Raportti Maali 72' Šatskih Yleisömäärä:  
Tuomari: Kiina Tan Hai

6. syyskuuta 2011 Pohjois-Korea 1–0 Tadžikistan Yanggakdo Stadium, Pjongjang
16.30
Pak Nam-Chol Maali 14' Raportti Yleisömäärä: 28 000
Tuomari: Vietnam Minh Tri Vo

6. syyskuuta 2011 Uzbekistan 1–1 Japani Pakhtakor Markaziy Stadium, Taškent
19.00
Jeparov Maali 8' Raportti Maali 65' Okazaki Yleisömäärä: 32 000
Tuomari: Saudi-Arabia Khalil Al Ghamdi

11. lokakuuta 2011 Japani Tadžikistan
.
Yleisömäärä:  

11. lokakuuta 2011 Pohjois-Korea Uzbekistan
.
Yleisömäärä:  

11. marraskuuta 2011 Uzbekistan Pohjois-Korea
.
Yleisömäärä:  

11. marraskuuta 2011 Tadžikistan Japani
.
Yleisömäärä:  

15. marraskuuta 2011 Uzbekistan Tadžikistan
.
Yleisömäärä:  

15. marraskuuta 2011 Pohjois-Korea Japani
.
Yleisömäärä:  

29. helmikuuta 2012 Japani Uzbekistan
.
Yleisömäärä:  

29. helmikuuta 2012 Tadžikistan Pohjois-Korea
.
Yleisömäärä:  

Lohko D

Joukkue O V T H TM PM ME P
Australia 6 5 0 1 13 5 +8 15
Oman 6 2 2 2 3 6 -3 8
Saudi-Arabia 6 1 3 2 6 7 -1 6
Thaimaa 6 1 1 4 4 8 -4 4

Koti \ Vieras Australia Oman Saudi-Arabia Thaimaa
Australia  3-0 4-2 2–1
Oman  1-0 0–0 2-0
Saudi-Arabia  1–3 0-0 3-0
Thaimaa  0-1 3–0 0-0
Ottelut
2. syyskuuta 2011 Australia 2–1 Thaimaa Lang Park, Brisbane
20.06
Kennedy Maali 58'
Brosque Maali 86'
Raportti Maali 15' Dangda Yleisömäärä:  
Tuomari: Qatar Abdullah Balideh

2. syyskuuta 2011 Oman 0–0 Saudi-Arabia Seeb Stadium, Masqat
19.00
Raportti Yleisömäärä: 14 000
Tuomari: Qatar Abdulrahman Abdou

6. syyskuuta 2011 Thaimaa 3–0 Oman Rajamangala Stadion, Bangkok
18.00
Soleb Maali 35'
Dangda Maali 41'
Al-Farsi Maali 90+1' (om.)
Raportti Yleisömäärä: 19 000
Tuomari: Etelä-Korea Kim Dong Jin

6. syyskuuta 2011 Saudi-Arabia 1–3 Australia Prince Mohamed bin Fahd Stadium, Dammam
20.30
Al-Shamrani Maali 66' Raportti Maali 40' Kennedy
Maali 56' Kennedy
Maali 77' Wilkshire (rp.)
Yleisömäärä: 15 000
Tuomari: Japani Yūichi Nishimura

11. lokakuuta 2011 Australia Oman
.
Yleisömäärä:  

11. lokakuuta 2011 Thaimaa Saudi-Arabia
.
Yleisömäärä:  

11. marraskuuta 2011 Saudi-Arabia Thaimaa
.
Yleisömäärä:  

11. marraskuuta 2011 Oman Australia
.
Yleisömäärä:  

15. marraskuuta 2011 Saudi-Arabia Oman
.
Yleisömäärä:  

15. marraskuuta 2011 Thaimaa Australia
.
Yleisömäärä:  

29. helmikuuta 2012 Australia Saudi-Arabia
.
Yleisömäärä:  

29. helmikuuta 2012 Oman Thaimaa
.
Yleisömäärä:  

Lohko E

Joukkue O V T H TM PM ME P
Iran 6 3 3 0 17 5 +12 12
Qatar 6 2 4 0 10 5 +5 10
Bahrain 6 2 3 1 13 7 +6 9
Indonesia 6 0 0 6 3 26 -23 0

Koti \ Vieras Bahrain Indonesia Iran Qatar
Bahrain  10–0 1–1 0–0
Indonesia  0–2 1–4 2–3
Iran  6–0 3–0 2–2
Qatar  0–0 4–0 1–1
Ottelut
2. syyskuuta 2011 Iran 3–0 Indonesia Azadi Stadium, Teheran
20.00
Nekounam Maali 53'
Nekounam Maali 74'
Teymourian Maali 87'
Raportti Yleisömäärä:  
Tuomari: Japani Masaaki Toma

2. syyskuuta 2011 Bahrain 0–0 Qatar Bahrain National Stadium, Riffa
20.00
Raportti Yleisömäärä:  
Tuomari: Arabiemiraatit Mohamed Zarouni

6. syyskuuta 2011 Indonesia 0–2 Bahrain Gelora Bung Karno Stadion, Jakarta
19.00
Raportti Maali 45+1' Saeed
Maali 70' Abdul-Latif
Yleisömäärä: 85 000
Tuomari: Etelä-Korea Lee Min Hu

6. syyskuuta 2011 Qatar 1–1 Iran Jassim Bin Hamad Stadion, Doha
19.30
El-Sayed Maali 56' Raportti Maali 46' Aghili Yleisömäärä: 8 125
Tuomari: Etelä-Korea Choi Myung Yong

11. lokakuuta 2011 Iran Bahrain
.
Yleisömäärä:  

11. lokakuuta 2011 Indonesia Qatar
.
Yleisömäärä:  

11. marraskuuta 2011 Qatar Indonesia
.
Yleisömäärä:  

11. marraskuuta 2011 Bahrain Iran
.
Yleisömäärä:  

15. marraskuuta 2011 Qatar Bahrain
.
Yleisömäärä:  

15. marraskuuta 2011 Indonesia Iran
.
Yleisömäärä:  

29. helmikuuta 2012 Iran Qatar
.
Yleisömäärä:  

29. helmikuuta 2012 Bahrain Indonesia
.
Yleisömäärä:  

Neljäs kierros

Selviytyi MM-lopputurnaukseen.
Selviytyi viidennelle kierrokselle.

[14]

Lohko А

Joukkue O V T H TM PM ME P
Iran 8 5 1 2 8 2 +6 16
Etelä-Korea 8 4 2 2 13 7 +6 14
Uzbekistan 8 4 2 2 11 6 +5 14
Qatar 8 2 1 5 5 13 -8 7
Libanon 8 1 2 5 3 12 -9 5

Koti \ Vieras Iran Libanon Qatar Etelä-Korea Uzbekistan
Iran  4-0 0-0 1-0 0-1
Libanon  1-0 0-1 1-1 1-1
Qatar  0–1 1-0 1-4 0-1
Etelä-Korea  0–1 3-0 2-1 1-0
Uzbekistan  0-1 1-0 5-1 2-2
Ottelut
3. kesäkuuta 2012 Uzbekistan 0-1
(0–0)
Iran JAR Stadium, Taškent
19.00
Raportti Maali 90+3' Khalatbari Yleisömäärä: 9 000
Tuomari: Japani Yūichi Nishimura

3. kesäkuuta 2012 Libanon 0–1
(0–0)
Qatar Sports City, Beirut
20.30
Raportti Maali 64' Quintana Yleisömäärä: 40 000
Tuomari: Bahrain Nawaf Shukralla

8. kesäkuuta 2012 Libanon 1-1
(1-1)
Uzbekistan Sports City, Beirut
16.00
Al Saadi Maali 34' Raportti Maali 12' Khasanov Yleisömäärä: 13 000
Tuomari: Oman Abdullah Al Hilali

8. kesäkuuta 2012 Qatar 1-4
(1-1)
Etelä-Korea Jassim Bin Hamad Stadium, Doha
19.15
Ali Maali 22' Raportti Maali 26' Lee
Maali 55' Kwak
Maali 64' Kim
Maali 80' Lee
Yleisömäärä: 10 730
Tuomari: Arabiemiraatit Ali Albadwawi

12. kesäkuuta 2012 Iran 0–0
(0-0)
Qatar Azadi, Teheran
20.00
Raportti Yleisömäärä: 100 000
Tuomari: Australia Peter Green

12. kesäkuuta 2012 Etelä-Korea 3-0
(1-0)
Libanon Goyang Stadium, Goyang
20.00
Kim Maali 30'
Kim Maali 48'
Koo Maali 90'
Raportti Yleisömäärä: 36 756
Tuomari: Japani Masaaki Toma

11. syyskuuta 2012 Libanon 1–0
(1-0)
Iran Sports City, Beirut
17.00
Antar Maali 27' Raportti Yleisömäärä: 14 000
Tuomari: Kiina Tan Hai

11. syyskuuta 2012 Uzbekistan 2–2
(1-1)
Etelä-Korea Pakhtakor, Taškent
18.00
Ki Maali 13' (om.)
Tursunov Maali 59'
Raportti Maali 44' Filiposyan (om.)
Maali 57' Lee
Yleisömäärä: 33 000
Tuomari: Australia Benjamin Williams

16. lokakuuta 2012 Qatar 0–1
(0-1)
Uzbekistan Jassim Bin Hamad Stadium, Doha
15.25
Raportti Maali 13' Tursunov Yleisömäärä: 11 260
Tuomari: Kiina Tan Hai

16. lokakuuta 2012 Iran 1–0
(0-0)
Etelä-Korea Azadi, Teheran
20.00
Nekonam Maali 76' Raportti Yleisömäärä: 99 885
Tuomari: Singapore Abdul Bashir

14. marraskuuta 2012 Qatar 1–0
(0-0)
Libanon
17.45
Yleisömäärä:  

14. marraskuuta 2012 Iran 0–1
(0-0)
Uzbekistan
20.00
Yleisömäärä:  

26. maaliskuuta 2013 Uzbekistan 1-0
(0-0)
Libanon
18.00
Yleisömäärä:  

26. maaliskuuta 2013 Etelä-Korea 2–1
(0-0)
Qatar
20.00
Yleisömäärä:  

4. kesäkuuta 2013 Qatar 0–1
(0-0)
Iran
19.15
Yleisömäärä:  

4. kesäkuuta 2013 Libanon 1–1
(1-0)
Etelä-Korea
20.30
Yleisömäärä:  

11. kesäkuuta 2013 Etelä-Korea 1-0
(1-0)
Uzbekistan
20.00
Yleisömäärä:  

11. kesäkuuta 2013 Iran 4-0
(2-0)
Libanon
20.00
Yleisömäärä:  

18. kesäkuuta 2013 Uzbekistan 5–1
(0-1)
Qatar
17.00
Yleisömäärä:  

18. kesäkuuta 2013 Etelä-Korea 0–1
(0-0)
Iran
21.00
Yleisömäärä:  


Lohko B

Joukkue O V T H TM PM ME P
Japani 8 5 2 1 16 5 +11 17
Australia 8 3 4 1 12 7 +5 13
Jordania 8 3 1 4 7 16 -9 10
Oman 8 2 3 3 7 10 -3 9
Irak 8 1 2 5 4 8 -4 5

Koti \ Vieras Australia Irak Japani Jordania Oman
Australia  1-0 1-1 4-0 2-2
Irak  1-2 0-1 1-0 1-1
Japani  1–1 1-0 6-0 3-0
Jordania  2-1 1-1 2-1 1-0
Oman  0-0 1-0 1-2 2-1

Viides kierros

Viidennellä kierroksella kohtasivat neljännen kierroksen lohkoissaan kolmansiksi sijoittuneet joukkueet. Joukkueet pelasivat kaksoisottelun, jonka voittaja eteni karsintaotteluun CONMEBOL:n karsintojen viidettä vastaan.

Joukkue #1 Yht. Joukkue #2 1. osa 2. osa
Jordania  2–2
(9–8 rp)
 Uzbekistan 1-1 1-1
6. syyskuuta 2013 Jordania 1–1 Uzbekistan King Abdullah Stadium, Amman
19:00 (UTC +3)
Al-Laham Maali 30' Raportti Maali 35' Djeparov Yleisömäärä: 16 819
Tuomari: Japani Yūichi Nishimura

10. syyskuuta 2013 Uzbekistan 1–1 Jordania Pakhtakor Markaziy Stadium, Taškent
19:00 (UTC +5)
Ismailov Maali 5' Raportti Maali 42' Murjan Yleisömäärä:  
Tuomari: Australia Ben Williams
    Rangaistuspotkut  
Ahmedov Ei maalia rangaistuspotkusta
Djeparov Maali rangaistuspotkusta
Kapadze Maali rangaistuspotkusta
Tukhtakhodjaev Maali rangaistuspotkusta
Sergeev Maali rangaistuspotkusta
Šorakhmedov Maali rangaistuspotkusta
Denisov Maali rangaistuspotkusta
Nagaev Maali rangaistuspotkusta
Tursunov Maali rangaistuspotkusta
Ismailov Ei maalia rangaistuspotkusta
8–9 Maali rangaistuspotkusta Bani Yaseen
Maali rangaistuspotkusta Al-Saify
Maali rangaistuspotkusta Deeb
Maali rangaistuspotkusta Murjan
Ei maalia rangaistuspotkusta Hayel
Maali rangaistuspotkusta Adous
Maali rangaistuspotkusta Mustafa
Maali rangaistuspotkusta Deeb
Maali rangaistuspotkusta Zahran
Maali rangaistuspotkusta Al-Dmeiri
 

Jatkokarsintaottelu

Joukkue #1 Yht. Joukkue #2 1. osa 2. osa
Jordania  0–5  Uruguay 0–5 0–0
13. marraskuuta 2013 Jordania 0–5 Uruguay King Abdullah Stadium, Amman
18:00 (UTC +3)
Raportti Maali 22' Pereira
Maali 42' Stuani
Maali 70' Lodeiro
Maali 78' Rodríguez
Maali 90+1' Cavani
Yleisömäärä: 17 370
Tuomari: Norja Svein Oddvar Moen

20. marraskuuta 2013 Uruguay 0–0 Jordania Estadio Centenario, Montevideo
21:00 (UTC -2)
Raportti Yleisömäärä: 62 000
Tuomari: Ruotsi Jonas Eriksson

Lähteet

  1. a b Preliminary Competition Format & Draw Procedures FIFA. Arkistoitu 16.10.2013. Viitattu 27.8.2011. (englanniksi)
  2. Regulations (pdf) FIFA. Arkistoitu 25.5.2020. Viitattu 27.8.2011. (englanniksi)
  3. Qualifiers - Standings - Round 1 FIFA. Arkistoitu 29.8.2011. Viitattu 27.8.2011. (englanniksi)
  4. Nepal Vs Timor Leste Home & Away Matches In Kathmandu goalnepal.com. Arkistoitu 25.4.2017. Viitattu 27.8.2011. (englanniksi)
  5. Afghanistan and Palestine Play in Metallurge Stadium footballafghanistan. Arkistoitu 16.8.2011. Viitattu 27.8.2011. (englanniksi)
  6. Qualifiers - Standings - Round 2 FIFA. Arkistoitu 5.9.2011. Viitattu 27.8.2011. (englanniksi)
  7. a b Syria disqualified from 2014 FIFA World Cup 19.8.2011. FIFA. Arkistoitu 5.10.2011. Viitattu 27.8.2011. (englanniksi)
  8. Statement regarding abandoned 2014 FIFA World Cup Qualifier Myanmar against Oman 29.7.2011. FIFA. Arkistoitu 21.10.2013. Viitattu 27.8.2011. (englanniksi)
  9. a b Yemen to host Iraq in World Cup qualifier in UAE usatoday.com. Viitattu 27.8.2011. (englanniksi)
  10. Rio draw pits Spain against France 31.8.2011. FIFA. Arkistoitu 12.12.2018. Viitattu 11.8.2011. (englanniksi)
  11. AFC Pot Allocations qualify2014.blogspot.com. 29.7.2011. Viitattu 31.8.2011. (englanniksi)
  12. Standings FIFA. Arkistoitu 7.11.2012. Viitattu 31.8.2011. (englanniksi)
  13. FIFA decision on Iraq matches 23.9.2011. FIFA. Viitattu 6.11.2011. (englanniksi)
  14. Standings FIFA. Arkistoitu 7.11.2012. Viitattu 22.6.2013. (englanniksi)